Eläinlääkärimme Heidin pyynnöstä kirjoittelen nyt Lehmälääkäreiden blogiin muutaman ajatuksen parsinavettamme muutosten tuulista, jotka ovat viime keväästä lähtien siellä pyyhkineet. Työskentelemme 34 lehmän parsinavetassa ja olemme pyrkineet parantamaan lehmien olosuhteita erikokoisin askelin. Ehkäpä merkittävin muutos tähän mennessä on ollut Alina-lapatukiparsista luopuminen ja siirtyminen niskaputkiin.

Alkuun urakan suuruus mietitytti, samoin mitoitukset. Ja tietenkin kaikki työt olisi ajoitettava vielä laidunkaudelle, jotta itse asiakkaat eivät ole häiritsemässä (tai kauhistelemassa) remonttia. Näin jälkeen päin ajatellen ja nyt puolisen vuotta niskaputkiparsilehmien elämää seuranneena mielessä on kuitenkin lähinnä kaksi asiaa: 1. Miksi ihmeessä tätä ei tehty aikaisemmin? 2. Remontin työmäärä yllätti vähyydellä.

Aikaisemmin meillä on todellisena vitsauksena olleet toistuvat bursiitit milloin missäkin nivelessä ja etenkin kevättalvisin tilanne alkoi jo ihan oikeasti olla ahdistava. Meillä suurin altistaja on ollut epäsopiva parsi. Alinat oli meille asennettu 90-luvun alkuvuosina karjan keskikorkeuden ollessa ehkä vähän pienempi. Jalostuksen myötä koko on kasvanut ja parret alkoivat olla sekä liian lyhyitä että parren ylämutka (se, joka osuu lehmän niskan päälle sen ollessa pöydässä) alkoi olla liian matalalla monelle. Säätövarat olivat tietenkin tapissaan. Ja kirsikkana kakun päällä parsimalli pakottaa lehmän makuulle korkealta pudottautumalla, mikä rasitti niveliä vielä entisestään. Myös ylösnouseminen makuulta isojen lehmien tapauksissa oli ikävää katsottavaa, kun tilaa pään eteen heilautukselle ei ollut ikinä siinä, mihin pää ja kaula makuulla asettuvat.

Meillä oli jo aikaisemmin pakon sanelemina tehty muutama hätäkokeilu niskaputkista kaikkein ongelmallisimmille lehmille. Tulokset olivat olleet pelkästään lupaavia: tuotos nousi eräälläkin isolla mammalla 7 kg, kun syönnin este poistettiin ja patit paranivat pois. Niinpä viime kesänä päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen heti, kun 1. rehusato on tehty. Hommaa oli jo aloiteltu aiemmin vähän kyselemällä muiden kokemuksia, vinkkejä ja virheitä. Lisäksi käytiin parissa parsinavetassa katsomassa niissä tehtyjä parannuksia.

Aluksi toimintasuunnitelma oli seuraava: puretaan lapatuet pois, jätetään jäljelle vain parrenerottajat, ylhäällä kulkeva vesiputki ja tehdään ristikytkyet. Eräässä vierailupaikassa oli tehty samanlainen purkuoperaatio ja jätetty vain parsien raamit jäljelle ilman mitään niskaputkia tai muita etuesteitä. Ajattelimme kokeilla, toimisiko meillä sama. Vanhojen parsien purkamista epäilimme aluksi melko työlääksi hommaksi, mutta ne puheet voidaan perua. Lopulta hommaan meni kahdelta ihmiseltä yksi lypsyjen väli ja loput purin itse seuraavana päivänä lypsyjen välissä.

Lehmät ottivat lisääntyneen tilan ehkä vähän liiankin iloisina vastaan. Tästä seurasi nimittäin se, että muutama ovela pikku ayrshire kikkaili aina laitumelta tullessa ja laitumelle mennessä ruokintapöydälle itsensä. Siellä sitten siivottiin muiden jauhonjämät, ehkä vähän kakattiin ja lopulta poistuttiin pöydän yli toisen puolen parsiin. Myös etusorkat olivat kuraisina pöydällä ehkä turhan usein ja vastapäisen kaverin jauhot yletti kyllä varastamaan, jos oikein kovasti venytti… Eli ei ehkä vielä ihan viimeistelty remontti. Hätäratkaisuna viritettiin kuormaliina parsirakenteisiin koko parsirivin mitalle, ikään kuin ”niskaputkeksi”, kun pöydän yli juoksentelu laitumelle lähdössä alkoi kiristää hermoja. Alusta asti oli kuitenkin nähtävissä, että konsti ei tule pitkässä juoksussa toimimaan, sillä isoimpien lehmien niskaa liina painoi syödessä ja pienemmillekin aiheutti hankaumaa. Tällä mentiin kuitenkin laidunkauden loppuun, kun lehmät eivät käyneet sisällä kuitenkaan kuin lypsyllä.

Syyskuussa sitten otettiin vihdoin loppurutistus parsirempasta ja suunniteltiin niskaputket. Niiden mitoitus ei periaatteessa ole vaikeaa, mutta vaatii kyllä ihan oikeasti asiaan perehtymistä, mitkään ”sinne päin” –roiskaisut eivät välttämättä tuota kauhean hyvää lopputulosta. Heidi neuvoi meille sivuston, jossa mitoituksia on esitelty (http://www.omafra.gov.on.ca/english/livestock/dairy/facts/tiestalldim.htm) ja sieltä löytyvien kaavojen avulla suunniteltiin omat mitoitukset meidän lehmien koon mukaan. Parren pituutta ei meillä enää pysty säätämään, joten keskityimme lehmien korkeuksien mittaamiseen. Lisäksi parteen tulee jo lapatukien poistosta vähän lisää pituutta, kun lehmä seisoo parressa vapaammin etuesteiden poistuttua.

Korkeuden mittaaminen oli kuitenkin tärkeää, koska ilman sitä niskaputken oikean paikan löytäminen voi olla vaikeaa. Mittaamisen jälkeen laskettiin, kuinka paljon mitäkin kokoluokkaa meidän navetassa on ja sen avulla lähdettiin laskemaan oikeaa mitoitusta. Ideaalitilanteessa jokaiselle lehmälle olisi oma säädettävä niskaputki, mutta kyllä tämä kompromissimitoituskin on toiminut ihan hyvin. Mitoitimme lopulta putken tarkoituksella ehkä vähän yläkanttiin, jotta isoimmillakin lehmillä olisi riittävä pääsy ruokintapöydälle. Heidin neuvo oli, että tarkkailkaa isoimpien lehmien pötsejä, jos syönti pysyy niillä hyvänä, on mitoituskin ok. Syönti ei meillä ole kenelläkään notkahtanut, päinvastoin. Myös vastapoikineet ovat käynnistyneet hyvin, tähän voi tosin vaikuttaa umpiruokinnan tarkentunut suunnittelukin. Yhtä kaikki, tuskin lisääntyneestä syönti- ja makuutilasta haittaakaan on ollut. Niskaputkeen asennettiin joka lehmän kohdalle myös väljä, pyörivä kappale muovista viemäriputkea ehkäisemään karvojen hiertymistä niskasta. Tätä suosittelen ehdottomasti, jos mitoitusta ei voi tehdä tarkasti joka paikalle erikseen.

Ristikytkyet tehtiin meijeriltä ostetusta kytkyenauhasta, jota myytiin isona rullana. Lisäksi tarvittiin kiinnityslukkoja ja vanhoihin pantoihin renkaat, joista lehmä kiinnitetään. Kytkyet kiinnitettiin parsirakenteisiin pakoputkiklemmariin hitsatun ketjulenkin avulla. Lenkit otettiin vanhoista Alina-parsiin kuuluneista kiinnitysketjuista, eli nekin saatiin hyötykäyttöön. Pellonpajalta tilattiin kiinnityskappaleet, joilla niskaputket saatiin liitettyä parsirakenteisiin. Osittain hyödynnettiin myös vanhojen rakenteiden purkamisesta jääneitä kiinnityskappaleita. Rautaputki on 2” sinkittyä putkea, osittain peräisin omista varastoista ja loput rautaromukaupasta. Viemäriputki oli omista varastoista ja rautakaupasta. Tarkkaa kululaskelmaa ei ole tehty, mutta kustannuksiksi voidaan arvioida noin 700 euroa, toki omaa työtä ja omista varastoista löytyneitä materiaaleja ei tässä arviossa ole huomioitu.

Vanhoihin rakenteisiin emme kaipaile yhtään ja luulen lehmien mielipiteen olevan samansuuntainen. Ainakin tuotostiedot kertovat sen suuntaista: >60 päivää poikimisesta tuotos on noussut 1%, 60-120 päivää poikimisesta 12,7%, 121-180 päivää poikimisesta jo 18%. Meillä on ennestään ihan hyvä syöntikykyinen eläinaines, mutta remontin myötä koko syöntipotentiaali on otettu käyttöön. Ensikoidenkin keskimääräinen päivämaito on noussut 16,2%.

Jos oletetaan, että kuvitteellinen keskituotos 10 000 kg, keskimäärin maitomäärä nousi 10,6 % eli noin 1000 kg /lehmä, niin noin 35 sentin maidonhinnalla kaksi lehmää maksaa investoinnin vuodessa takaisin. Meidän 34 lehmää maksoivat investoinnin reilussa 20 päivässä.

Vertailukohtana on käytetty viime vuoden maaliskuun raportteja, jolloin mitään olosuhdeparannuksia ei vielä oltu tehty. Ilmanvaihtoa on myös parannettu remontin kanssa samaan aikaan pitämällä ikkunoita kokonaan auki oikeastaan muuten paitsi kovilla pakkasilla, tämä vaikuttaa varmasti myös parantuneisiin lukuihin. Mitään kovin tieteellisesti päteviä laskelmia näin lyhyellä aikavälillä ei vielä voida tehdä, mutta suunta on ollut kuitenkin ehdottomasti oikea ja remontit hyödyt ovat tulleet selvästi esiin parantuneena eläinterveytenä ja tuotoksen nousuna.

Listaan tähän loppuun vielä remontin plussat ja miinukset

+lehmillä vähemmän kinnerhiertymiä

+vapaampi parsi mahdollistaa pidemmän syönti- ja makuuajan = lisää maitoa!

+vastapoikineiden ja umppareiden olosuhteita saatiin parannettua, vähemmän ongelmia näillä ryhmillä

+hoitotoimenpiteet, kuten pastan tai boluksen laittaminen ei edelleenkään ole ongelma, vaikka aluksi sitä epäiltiinkin

+lehmät pystyvät hoitamaan itseään paremmin nuolemalla

+makuullemeno ja ylösnouseminen käyvät helposti

+remontti oli edullinen ja vei vähemmän aikaa kuin ajateltiin

-umpparit (meillä kaikki umpparitkin parsissa, tosin omana ryhmänään) konttaavat niskaputken alta varastamaan vastapäisen lypsävän säilörehua

-pienet eläimet ovat ehkä vähän likaisempia. Silti utaretulehdukset ovat vähentyneet ja osa sellaisista sotkijoista, jotka sotkivat aiemmin, ovat nyt puhtaampia

Katri Salovaara

Kuva 1. Tässä kuvassa makoillaan vanhoissa parsissa.

Kuva 2. Näillä välineillä purettiin vanhat rakenteet. Taaempana kuvassa näkyy myös kytkyenauhaa rullassa.

Kuva 3. Vasen puoli purettu, oikealla vanhat rakenteet kiinni. Oikealla näkyy myös kuormaliina, joka asennettiin näihin parsiin jo alkuvaiheessa, koska tässä päädyssä oli kaksi ostoeläintä, joiden kohdalla haluttiin varmistaa, etteivät lähde pöydän kautta laitumelle.

Kuva 4. Tässä remontti on niskaputkia vaille valmis. Tämä valmistui joskus heinäkuussa ja tällä mentiin syys-lokakuun vaihteeseen laidunkauden loppuun.

Kuva 5. Tässä patentoimaton itse kehitelty kytkyen kiinnitys, pakoputkiklemmariin hitsattiin ketjulenkit ja näihin kiinnitettiin nauhat.

Kuva 6. Kaavakuva ja laskelmia parsimitoituksesta. Apuna käytettiin nettisivustoa.

Kuva 7. Nettisivuston mitat olivat tuumissa, tässä muutetaan mitoituksia senteiksi ja omille lehmille sopiviksi.

Kuva 8. Aiempaan verrattuna lehmillä on nyt enemmän tilaa myös valita hyvä makuuasento.

Kuva 9. Vihdoin valmista!

Kuva 10. Syönnin esteet on minimoitu ja se on näkynyt myös pötseistä.

Kuva 11. Remppaajat Sami ja Katri sekä Mope-lehmä