Osallistuin toukokuussa 2019 IDF eli International Dairy Federation kongressiin Kööpenhaminassa. IDF on kansainvälinen maidontuotannon kattojärjestö. Sen tehtävänä on huolehtia maailmanlaajuisesti maidon ja maitotuotteiden turvallisuudesta, tuoteketjujen läpinäkyvyydestä ja pitää maito osana kuluttajien ruokavaliota. Lisäksi se tuottaa tieteellisiin julkaisuihin ja asiantuntijalausuntoihin perustuvia ohjeita ja standardeja, niin alkutuotantoon, eläinten hyvinvointiin kuin maidon jatkojalostukseenkin. IDF panostaa tällä hetkellä erittäin paljon kestävään kehitykseen ja kuluttajien tiedottamiseen, jotta maidontuotanto olisi turvattu myös tulevaisuudessa.

Osallistuin koko kongressiin tiistain työpajoista aina perjantain tilavierailuihin saakka. Aiheina oli automaattilypsy, diagnostiikka, ekonomia, sosiaaliset taidot, utareterveydenhuolto, maidon laatu sekä utareen mikrobiomi. Olin aivan liekeissä ohjelmasta: kansainvälinen päivitys kaikkeen siihen, minkä kanssa työskentelen joka päivä!

Ulkomaiset kongressit ovat aina silmiä avaavia. Kun puhutaan maailmanlaajuisesti maidontuotannosta, lypsytavat, karjakoot, managementti, ruokinta, terveydenhuolto ja utaretulehdusten aiheuttajat vaihtelevat maittain paljon. Siksi tietoa pitää suodattaa ja pyrkiä miettimään, miten uudet ajatukset saisi toimimaan meillä Suomessa. Tämä konkretisoitui hyvin tiistain työpajassa, jossa mietittiin, miten utaretulehdusten havainnointia voitaisiin helpottaa ja millaisia uusia sensoreita siihen tarvittaisiin? Mutta jos saman pöydän ääressä istuu ihmisiä maista, joissa osassa robotit lypsävät, osassa asemat ja osassa on käytössä vielä käsinlypsy, voitte kuvitella, että lähtökohdat keskustelulle ovat kovin erilaisia. Pohjoismaalaiset ovat erittäin huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä, jotta kuluttajat käyttäisivät maitoa tulevaisuudessakin ja tuotanto säilyisi. Intialaiset tai Lähi-Idän edustajisto ei antanut niille painoarvoa lainkaan, pääasia että maitoa riittäisi vastaamaan tarpeita ja ihmisoikeudetkin pitäisi ensin saada kuntoon.

Brainstormia mitä tarvitaan karjatason managementissa..

Diagnostiikkapuolella lupaavalta uutuudelta vaikuttaa differentiaalinen solulaskenta. Lehmän maidossa on aina jonkin verran soluja. Soluluku koostuu pääosin lymfosyyteistä, makrofageista ja polymorfonukleaarisista (PMN) soluista, joiden pitoisuudet maidossa vaihtelevat tuotoskauden vaiheen ja tulehduksen myötä. Normaali solulaskuri tai lettupannu ei erottele näitä soluja. Tällä hetkellä kehitetään menetelmiä, joiden avulla perinteisen soluluvun lisäksi saataisiin erottelu näistä soluista. PMN osuus soluista nousee jopa 95% kokonaissolupitoisuudesta, jos utareessa on tulehdus. Terveessä utareessa suurin osa soluista koostuu lymfosyyteistä ja makrofageista. Solujen erottelun perusteella voitaisiin päätellä, johtuuko solujen nousu lehmällä tulehduksesta vai jostain muusta. Odotan malttamattomana, että tällainen sovellus tulisi käyttöön esimerkiksi lypsyroboteille.

Olosuhteet ja toimintatavat -sessiosta jäi parhaiten mieleen ruotsalaisten alustavat tulokset hiehojen alkukauden utaretulehduksiin liittyvistä tekijöistä. Tarkoitus oli löytää olosuhderiskejä ja toimintatapoja, jotka altistavat vastapoikineita hiehoja utaretulehduksille. Tietoa kerättiin 170 karjasta, jotka oli jaettu kolmeen: hyviin, keskinkertaisiin ja heikkoihin, perustuen ensikoiden määrään karjassa ja solulukuihin. Alustavien tulosten mukaan ensikoiden riskiä sairastua utaretulehduksiin lisäävät: ensikoiden pitäminen lehmien joukossa ennen poikimista, imemisongelma, ensikoiden lypsy vasta vanhempien lehmien jälkeen ja kärpästorjunnan laiminlyönti. Muita aikaisemmin julkaistuja riskitekijöitä ovat mm. poikima-alueen likaisuus (DrVliegher 2004), purukuivikkeen käyttö poikimakarsinassa ja hiehojen lypsy poikimakarsinassa aseman sijaan (Nyman et al. 2009). Lisäksi heikon utareterveyden karjoissa myös hiehojen utareterveys on heikko (DeVliegher 2012).

Lypsykoneiden ja lypsyn vaikutus utareterveyteen on merkittävä, joten utareterveyteen erikoistunut terveydenhuoltoeläinlääkäri istua törötti kaikki lypsyluennot läpi ja yritti imeä kaiken uuden tiedon itseensä. Automaattiset näytteenotot herättivät edelleen huolta robottipuolella ns. carry-over efektin vuoksi. Se tarkoittaa, että edellisen lehmän maitoa jää pumppuihin, putkiin ja läppiin riippuen pumppujen asetuksista eri määriä ja vaikuttaa seuraavan lehmän näytetuloksiin. Suomessa ei automaattinäytteenottoa suositella utaretulehdusten toteamiseksi, joten meillä asia ei ole niin akuutisti esillä. Rasva- ja solupitoisuuksia taikka tiineystestin tuloksia carry-over ilmiö voi kuitenkin vääristää (DaSilva ym. 2016).

Mitä tapahtuu jos tuplaharjaus (8s) ei oo päällä? Bimoidaaliset lypsykäyrät eli vähemmän maitoa ja pidempi koneaika. Lelyn edustaja suositteli muistuttamaan että tuplaharjaus päälle jokaiselle!

Liian lyhyt esikäsittely sekä tyhjälypsy missä tahansa vaiheessa lypsyä vähentää maitotuotosta, altistaa utaretulehduksille ja heikentää vedinten kuntoa. Lely oli tutkinut omaa dataansa ja havainnut, että 8 sekuntia pidempi harjaus vähensi alkulypsyn aikaista tyhjälypsyä (ns. bimoidaalinen lypsykäyrä) huomattavasti. Tämän lisäksi se vähensi tyhjälypsyä, nosti lypsynopeutta ja lypsetyn maidon määrää ”boksiaikaa” kohden. Pitkä harjaus oli Lelyn edustajan ehdoton suositus kaikille Lely-tiloille. Toivottavasti tämä viesti kulkisi myös kaikille suomalaisille tiloille ja neuvojille!
Lisää kertausta saatiin myös lypsystä ja irrotustasojen vaikutuksesta lypsynopeuteen ja utareterveyteen. Tulokset ovat samoja mitä jo osittain 60-luvulla teidettiin: tyhjäksi nyhtäminen ei ole hyväksi! Edelleen tulee tiloja vastaan, jossa lypsinten irrotustaso/irrotusvirtaus on 0,4kg/min. Kautta linjan ja lypsykoneen merkistä riippumatta kongressissa oli selkeä yhteisymmärrys siitä, että minimi on ehdottomasti 0,6 ja mieluummin jopa 0,8kg/min! Lypsyaika lyhenee huomattavasti, jäännösmaitoa jää vain hieman enemmän, minkä utare kestää hienosti ongelmitta, vähentää lehmien poistoja ja utareterveysongelmia eikä tämä vaikuta lehmän kokonaistuotokseen.

Lypsyn tehokkuus. Suurin osa maailman maidosta lypsetään asemilla ilman robotteja. Työvoiman saatavuus ja etenkin laatu on iso kysymys niin meillä Suomessa kuin muualla maailmassa. Lypsytyö ei ole houkuttelevaa nykyajan nuorille: iltavuoroja ja tarkkuutta vaativaa ja raskasta työtä. Osa pitää sitä yksitoikkoisenakin, etenkin jos työskentelee yksin. Lypsyn tulisi olla tehokasta, joutuisaa ja helppoa. Ja mitä tehokkaampi lypsytapahtuma, sitä vähemmän lypsäjiä tarvitaan. John Uptonin tutkimuksissa keskimääräistä lypsyjen kestoa pystyttiin lyhentämään huomattavasti (jopa tunneilla) kun lypsykoneen asetukset ja nännikumit olivat optimaaliset ja irrotustaso min. 0,5kg/min. Tällöin päivittäinen lypsyaika lyheni keskimäärin 25 minuuttia ja tuotti keskimäärin 5% säästöt omistajalle. Lypsy-yksiköiden määrän nostaminen oli avuksi monella tilailla, joissa investoitiin uuteen. Lehmien tuloa lypsylle helpottavia tekijöitä olivat lauman sosiaalisen hierarkian huomioiminen lehmien kokoamisessa, ei ovia tai portaita, hyvä valaistus niin sisääntulossa kuin ulosmenossa, porttien aukaisut ja sulut mahdollista tehdä mistä kohtaa asemaa tahansa, aseman organisointi ja automaattiporttijärjestelmät lehmien erotteluun ja ryhmittelyyn. Näiden asioiden optimoinnilla saatiin jopa 40 minuutin säästöt työajassa päivätasolla! Suomalainen karjakoko ei tällä hetkellä vielä mahdollista kaikkia näitä optimointeja, mutta tulevaisuuden navetoiden olisi hyvä ottaa jo piirustusvaiheessa nämä huomioon.

SimHerdin perustajan ja omistajan Jehan Etteman kanssa palaveria – mitä Suomi tarvitsee ja mitä ei vrt. Tanskan raportteihin? Muutokset hei muuten jo voimassa!

Tilavierailut

Viimeisenä päivänä kävin tilavierailuilla kahdessa mielenkiintoisessa paikassa. Toinen oli hiekkaparsipihatto karuselliasemalla, missä eläinten terveyden seurantaan käytettiin todella paljon aikaa ja sensoreita. Seurannassa oli märehtiminen, makuuaika, aktiivisuus, lypsyajat, tyhjälypsyn määrä, virtaukset ym. joka päivä ja niitä säädettiin tarvittaessa. Myös tilan talousosaaminen oli huippuluokkaa. Tämä tila oli kokeillut siirtymistä hiekasta separoituun lantaan säästöjen saamiseksi. Hiekka oli kallista sillä alueella. Lanta vähensi makuuaikaa 3h, koska sonta lämpesi korkeatuottoisten lehmien alla ja tuotos laski verrattuna hiekkapetiin. Lisäksi lehmiä alkoi kuolla, oli koleja ja klebsielloja, joka viikko meni yksi lehmä. Kolmen kuukauden kokeilun jälkeen hiekka vaihdettiin takaisin ja ongelmat katosivat. Osia kuluu enemmän hiekan takia, mutta omistajan mielestä se on sen arvoista, sekä henkisesti että taloudellisesti.

Toinen paikka oli 650 Jersey-lehmän karja, jossa poikiminen koko laumassa on kerran vuodessa, kesä-heinäkuussa. Tämä siksi että ensimmäinen sato saadaan talteen ja sen jälkeen laidunnetaan. Paikka oli luomussa ja tuotos oli 11 000 EKM. Lehmät laidunsivat 6 tuntia päivässä, mutta ape jaettiin sisälle joka päivä varmistamaan optimaalisen ruokinnan toteutuminen tuotosvaiheeseen nähden. Sen lisäksi että luomussa laidunnus on pakollista, se koettiin tärkeäksi liikunnan takia, koska siirtymät laitumelle olivat pitkiä. Tilalla oli hiekkaparret ja 3 x päivässä lypsy. Olosuhteiden ja hoidon avulla 6,5 tuotoskautta on normaalia. Tiineytysaika oli 9 vkoa ja jos ei siinä ajassa tullut tiineeksi (8% lehmistä) lehmät myytiin taikka menivät teuraaksi. Myynti veti kuulemma hienosti ja Englantiin oli kovasti menoliikennettä, jonka vuoksi Brexit aiheutti huolta. Myös hiehoja kasvatettiin myyntiin.

Kun peti ja sorkat on kunnossa, kenelläkään ei oo tarvetta muuta kuin maata ja märehtiä <3

Vierailullamme siis näimme yli 500 umpilehmää – ja paljon tyhjiä tiloja: poikimatilat ja vasikkatilat ja lypsyasema oli tyhjillään. Syyn erikoiseen tuotantotapaan oli laidunten optimointi ja tuotannon kustannusten optimointi sekä 2 kk ”loma” umpikausiaikaan. Myös tällä tilalla tärkeimpänä koettiin lehmien hyvinvointi ja sitä kautta saatu terveys ja helppous elämässä, mutta nämä veljekset eivät mitanneet juuri mitään: tietokoneiden ja datan käyttö oli niin minimaalista kuin olla voi. Ja tämä siis tietoinen valinta, koska tietokoneet eivät kiinnostaneet yhtään. Valintoja. TH eläinlääkäriä kävi vähän sääliksi..

Lääkkeen käyttö ja käytännöt ihmetyttivät Suomalaista, vaikka pohjoismaassa oltiinkin. Jos ensimmäisellä tilalla lehmä nosti kuumeen ensimmäisen viikon aikana, se sai oksitetrasykliinikuurin: ei diagnoosia, ei tutkimuksia. Piikkiä vaan. Parani tai ei parantunut. Luomutilalla puolestaan tanskalaiset ovat menneet säädöksissään äärimmäisyyksiin: jos lehmä tarvitsee esim. 5 päivän kuurin, eläinlääkärin pitää käydä pistämässä se annos joka ikinen päivä! Siinä on ääripäät samassa maassa.

500 umpilehmää!

Kokonaisuudessaan matka oli erittäin antoisa. Paljon kertausta, uusia ajatuksia ja uutta tietoakin. Lämmin kiitos TEY ry., että olitte mukana mahdollistamassa matkaa ja jatkokouluttautumistani yhä syvemmälle utareterveyden maailmaan.

Terkuin, Heidi (Hoo).

Matkakertomus julkaistu TEY ry. luvalla.