Leikkausten osalta tuotantoeläinrintamalla on ollut pidemmän aikaa hiljaista, mutta pari viikkoa sitten onni potkaisi ja pääsin saman viikon aikana leikkaamaan sekä tulehtuneen navan että oikeanpuoleisen juoksutusmahan siirtymän. Molemmat leikkaukset sujuivat hyvin, ja vaikka jälkikomplikaatioilta ei ole täysin vältyttykään, molemmat leikkaukset kannattivat.

Olin nupouttaessa huomannut vasikalla napatulehduksen, ja laittanut sen penisilliinikuurille. Kollegani käydessä tilalla hän oli huomannut navan olevan edelleen turvoksissa ja tulehtunut, ja suositellut leikkaushoitoa ongelman korjaamiseksi. Onneksi hän myös tajusi kysyä minut kaveriksi, ja saatuamme leikkausluvan tartuimme innoissamme toimeen. Vasikka rauhoitettiin ja nukutettiin, ja leikkausalue siistittiin ja pestiin huolellisesti. Eläin oli jo melko iso, iältään noin 4 kuukauden ikäinen, joten yksilökarsinaa käytettäessä meinasi tulla ahdasta. Näin saimme vasikan kuitenkin tuettua asentoon, jossa leikkaaminen onnistuu eikä vasikka ala puhaltua. Navan kärjessä oli kohtalaisen kokoinen paise, ja tunnustellessani aluetta kävi nopeasti ilmi että muuttunut – ja täten poistettava kudos – jatkuu myös vatsaonteloon. Poistimme tulehtuneen ihokudoksen, ja tunnustelimme tietämme paksuuntuneita juosteita pitkin kohti maksaa ja virtsarakkoa. Jouduimme lopulta poistamaan tulehtunutta kudosta noin 10-15 cm molempiin suuntiin, mutta näin saimme rajoitettua tulehduksen ja  jättämään vain tervettä kudosta vatsaonteloon. Poiston jälkeen vatsaontelo ja iho suljettiin varmasti pitävin tikein, ja vasikka pääsi parantumaan antibiootin ja kipulääkkeen voimin. Oheisessa kuvassa pidän kädessäni tulehtunutta napakudosta. Maksaan menevä juoste on katkaistu, ja kuvassa vasemmalla näkyy kohti virtsarakkoa menevä kroonisesti paksuuntunut juoste, joka myöskin katkaistiin.

 

Käydessäni tilalla vajaa kaksi viikkoa myöhemmin, tarkoituksenani oli poistaa tikit leikkaushaavasta. Valitettavasti vasikan karsinakaverit olivat kuitenkin päässeet nuolemaan leikkaushaavaa, minkä ansiosta haava oli tulehtunut. Putsasin haavan, poistin tikit ja aloitin antibioottikuurin uudelleen. Samalla vasikka sai tiukan eristyskiellon – kavereita ei saa päästää samaan tilaan nyt muutamaan päivään. Viikon kuluttua tilanne oli parempi, mutta tunnusteltuani haavan huomasin ihon alla edelleen turvotusta. Vasikka oli oikein hyvässä kunnossa, virkeä ja kasvoi kohisten, mutta tulehdus oli kapseloitunut eikä antibiootti päässyt sitä parantamaan. Rauhoitin vasikan ja tutkin haavan seudun ultraäänellä. Vatsaontelo oli parantunut hyvin, mutta ihon alle oli päässyt muodostumaan oikein hienosti rajautunut paise. Eli ei kun tyhjennyshommiin: Ihoon skalpellilla pieni viilto, paksu märkäerite pois puristamalla ja runsas paiseontelon huuhtelu jodipitoisella vedellä. Uskon että nyt koko ihonalaiskudos pääsee parantumaan.

Juuri ennen tammikuista koulutusmatkaa lupauduin purkamaan kollegan työruuhkaa ja käymään tilalla, jossa muutaman kerran poikineen lehmän ruokahalu heikkeni. Tullessani paikalle eläin märehti, mutta oli nurean näköinen ja hoikassa kunnossa. Tutkin lehmän ja varsin nopeasti tulin myös alustavaan diagnoosiin: oikealta kylkikaaresta kuuluu stetoskooppiin kirkas kilahteleva ääni. Kuulin korvissani opettajan äänen: ”älä anna auringon laskea oikeanpuoleisen juoksutusmahan ylle”. Eli kellonajasta viis, leikkauslaatikko autosta ja valmistelemaan. Haava-aluetta ajellessa ja puuduttaessa lehmä ilmaisi selvästi mitä mieltä oli toimenpiteestä, ja potkaisi liian hitaasti liikkuvaa eläinlääkäriä reiteen. Nielin pari ärräpäätä ja onneksi lehmä katsoi sanomansa menneen perille ja rauhoittui lopputoimenpiteen ajaksi. Leikkausviillosta pilkisti siis oikealla puolelle siirtynyt juoksutusmaha, joka oli täyttynyt kaasulla muttei onneksi kiertynyt. Tyhjennettyäni mahan neulalla ja letkulla kiinnitin sen haavan alareunaan. Tila oli ilmeisesti jatkunut jo pidempään, sillä vatsapaidan rasva repeili herkästi käden alla, ja pienet verisuonet menivät rikki. Leikkaus kuitenkin onnistui, ja sekä eläinlääkäri että lehmä pääsivät toimenpiteen loppuun havereitta. Lopuksi vielä letkutus suun kautta nesteellä, pellavalla, pötsipiristeellä, kaliumpitoisella suolalla ja propyleeniglykolilla. Noin puolitoista viikkoa leikkauksen jälkeen lehmä alkoi kuumeilla. Kuumeilu taittui aina kipulääkkeellä, mutta päätimme asiakkaan kanssa aloittaa eläimelle kuitenkin antibioottikuurin. Ennen kuuria eläin kuitenkin parantui, mutta jäljelle jäi epämääräinen mahoihin liittyvä kipuilu. Tämä oireili siten, että eläin söi huonosti ennen kipulääkkeen antoa, ja jaksoi taas kipulääkkeen jälkeen syödä ja märehtiä reilu puolitoista päivää ennen kuin kipuilu alkoi uudelleen. Oma päätelmäni tilanteesta on, että juoksutusmahan siirtymä oli kroonistunut siten, että vaikka maha kiinnitettiin, vaurioita oli ehtinyt jo muodostua. Kroonisuudesta kertoi jo leikkauksessa huomattu rasvakudoksen hauraus. Voi olla että etumahoihin on muodostunut kiinnikkeitä, jotka aiheuttavat normaaliin mahojen liikkeisiin liittyen kipua. Tilalla on parsipaikoista hyvin akuutti pula, joten omistaja päätti, että tämä eläin lähtee teurastamoon ja antaa siten tilaa pian poikivalle hieholle. Leikkauksella saimme kuitenkin eläimen lypsämään varoajatonta maitoa vielä muutaman viikon, ja vältettyä lopetuksen tilalla.