Syksy on hujahtanut nopeasti täällä Pohjois-Savossa, ja ensilumen tultua ja mentyä talven tuloa odotellaan kovasti. Varsinkin kun itse on viettänyt kuusi vuotta etelässä, jossa talvet ovat yleensä mustia ja parhaimmillaan harmaita, kunnon lumipeitettä on jo ikävä. Vaikka päivät kuluvat tiiviisti työnteossa, olen ehtinyt käydä myös kouluttautumassa. Oppia on haettu niin vasikoiden sairauksista, utareterveydestä kuin tautisuojauksestakin. Kun oma opiskeluaika on lähihistoriassa, olen yrittänyt pitää yllä enemmän tai vähemmän aktiivista opiskelua työn ohessa. Toivon että siitä saisi ihan tavan tähän työn rinnalle. Ja kyllähän se tuo myös uutta motivaatiota työhön. Omat tavoitteet ovat uran suhteen kuitenkin siellä erikoistumisessa, joten opiskella saa vielä monen vuoden ajan.

Muutama viikko sitten sain todistaa kirjaimellisesti pientä ihmettä, kun asiakkaan navettaan syntyi kuukauden etuajassa 14 kilon kokoinen lehmävasikka. Vietettyään pari päivää ”keskoskaapissa” navetan lattialämmitetyssä kylpyhuoneessa, pääsi tilliäinen yksilökarsinaan. Parin viikon ajan vasikka kasvoikin kovasti, joi ja leikki ja tuplasi syntymäpainonsa. Huomasin kuitenkin alusta asti, että sydämessä kuuluu sivuääni, ja hengitys on melko tiheää. Nuorilla vasikoilla tämä ei ole harvinaista, sillä sydämen eteisten välinen aukko, joka sikiönä on turvannut happirikkaan veren kierron aivoihin, sulkeutuu osalla vastasyntyneistä vasta pari päivää syntymän jälkeen. Aika kuitenkin kului ja sydämen sivuääni pysyi, minkä lisäksi pikku-O:n hengitys kävi yhä tiheämmäksi. Toinen eläinlääkäri oli tilalla käydessään aloittanut lääkityksen hengitystietulehdukseen, ja antanut lisäksi potilaallemme kortisonia keuhkojen kehityksen avittamiseksi. Kun itse menin viikonlopun jälkeen tilalle, oli vasikan vointi romahtanut. O:lla oli korkea kuume, tiheä sydämensyke ja hengitys, hermostollisia oireita ja voipunut yleisolemus. Se piti juottaa makuultaan, pysyi vain hetken pystyssä seisomaan nostaessa ja oli laiha ja pörröinen. Otin ensimmäiseksi verinäytteet, aloitin lääkityksenä seleenin, tiamiinin ja magnesiumin pistoksena nahan alle ja ultrasin sydämen. Valitettavasti en pysty edelleenkään sanomaan, onko sydämessä jotain vikaa, sillä kapeasta kylkiluuvälistä diagnoosin tekeminen oli itselle todella hankalaa. Sovimme kuitenkin emännän kanssa, että mikäli O:lle käy huonosti, lähtee se mukanani Eviraan raadonavaukseen, jotta saamme vastauksen arvoitukseen.

Seuraavana päivänä O oli edelleen hengissä, vointi hieman parempi eilisestä mutta edelleen voipunut ja sairas. Verinäytteissä todettiin IgG-puutos, eli ternimaidosta siirtyvien vasta-aineiden puutos vasikan elimistössä. Kyseessä voi olla huonolaatuinen ternimaito, tai vasikan suolisto oli vielä liian epäkypsä ottamaan vastaan vasta-aineita. Yllättävää kyllä, valkosolujen määrä ja tulehdusarvot olivat normaalit. Odotin itse korkeita arvoja koska vasikalla oli kuumetta ja hengitystieinfektion oireita. Koska pikku-potilas oli kuitenkin mennyt paremmaksi eilisestä, päätimme jatkaa hoitoa, jonka lisäksi aloitin vielä mikrobilääkkeen suojaamaan vasikkaa. Keskosvasikoilla useimmiten nähtäviä ongelmia ovat sydämen ja keuhkojen toimintahäiriöt ennenaikaisuudesta johtuen, nivelten ja etenkin jalkojen pikkuluiden luutumisen keskeneräisyys ja tästä johtuvat asentovirheet sekä vasta-aineiden puutoksesta johtuvat ongelmat. Viimeistä lukuun ottamatta en kuitenkaan havainnut muita ongelmia, mikä hieman paransi ennustetta. Annoin ajan kulua ja hoidon jatkua, ja väsymättömällä tukihoidolla, lämpimällä rasvaisella maidolla ja hyvillä olosuhteilla O:n vointi parani päivä päivältä. Kahden viikon kuluttua sairastumisestaan vasikka pääsi jo hieman verryttelemään jalkojaan tyhjässä poikimakarsinassa, ja tällä hetkellä O viettää päivänsä ”päivähoidossa” isompien kavereiden kanssa nukkuen yöt kuitenkin vielä oman karsinan turvassa. Potilas on aivan hurmaava, ja saa kiittää parantumisestaan myös erittäin taitavaa ja omistautunutta isäntäväkeä. Realistina pitää todeta, ettei vaara ole vielä ohi, ja sydämen toiminta arveluttaa edelleen. Aika näyttää, tuleeko pikku-O:sta lypsylehmää, mutta syntymäpainon suhteen taidetaan hipoa jo Suomen ennätystä.