Minulla oli kunnia päästä NMC eli National Mastitis Councilin vieraaksi heidän kesäkongressiinsa Guelphiin, Kanadaan. Tutkimustilalta laitoinkin jo kesän alussa kuvia ja tarinaa. Lisäksi osallistuin luentopäivään ja tutustuin suureen joukkoon tutkijoita, eläinlääkäreitä ja mikä parasta – paikallisiin maitotilayrittäjiin. Alla tarinaa reissusta ja erään huipputuottajan salaisuudet hyvään tuotokseen ja eläinterveyteen!

 Jääkiekkomaa.. ja bussitkin sen mukaan!

Matka oli silmiä avaava monessakin suhteessa. Olen aina ihmetellyt mikä ihme siinä on ettei ulkomailla oteta maitonäytteitä. Maitonäytteiden ottamisen perustahan on a) helpottava tieto siitä että solutuksen aiheuttaa mitätön pöpö, jonka voi hoitaa umpikaudella tai pelkällä kipulääkkeellä – eli ei tarvitse aloittaa kallista antibioottikuuria turhaan ja b) kerätä tietoa karjan bakteeritilanteesta, jonka avulla voidaan kohdistaa ennaltaehkäisytoimet ja niihin kuluvat eurot oikeaan osoitteeseen. Asia selvisi mitä pelottavimmalla tavalla: heillä on pistettäviä kolmannen ja neljännen polven kefalosporiineja, joissa ei ole maidon varoaikaa. Vaihtoehtoisesti käytetään yhtä laajakirjoisia tuubeja, joissa on todella lyhyt varoaika. USA:n puolella kipulääkkeille on lätkäisty maidon varoaika. Uskomatonta! Lisäksi tuottajat saavat ostaa suoraan tukkukauppiaalta lääkkeitä mainosten perusteella, vailla tietoa ja ymmärrystä siitä mitä vastaan ja miten lääke tehoaa. Kanadassa ja USAssa bakteerien resistenssiongelmat ovat hurjia. Pelottavinta asiassa on se, että nämä multiresistentit bakteerikannat ovat jo siirtyneet navetoiden työntekijöihin ja heidän lapsiinsa. Jos tällainen resistentti bakteerikanta pääsee aiheuttamaan tulehduksen elimistössä, se voi johtaa verenmyrkytykseen ja pahimmillaan kuolemaan. Miksi antibiootti ei tehoa? Siksi, koska samaa antibioottia on tykitetty syytä tutkimatta eläimiin vuositolkulla ja bakteeri on kehittänyt antibioottia vastaan resistenssin eli vastustuskyvyn. Ja laajakirjoisempia tai tehokkaampia lääkkeitä ei enää ole olemassa. Missään.

Tästä syystä Kanadassakin parhaimmat tilat ovat jo siirtyneet sijoittamaan euronsa lääkkeiden sijaan tautien ennaltaehkäisyyn. Alla olevat kuvat ja tarinat ovat tilalta, jossa on 150 lypsävää asemalypsyssä, uudishiehojen tarve on noin viisi kappaletta vuodessa ja utaretulehduksia hoidetaan vuodessa alle viisi kappaletta. Maidon hinta 0.52e/litra. Keskituotos 14 500 kg. Keskisolut alle 120 000. Navetta oli ollut käytössä 6 vuotta ja siihen oli siirrytty vanhasta pihatosta. Miten tähän huikeaan tilanteeseen oli päästy ja miten sitä ylläpidettiin?

 Huomaa rakennuksen sijoittelu. Sosiaalitilat irti navetan perushallista ja lypsyasema siinä välissä jotta saadaan seinät auki joka puolelta navettaa ja ilma kulkemaan!

Tilan omistajalla oli kolme tärkeää avainasiaa, mistä hän pitää kiinni ja mihin hän panostaa. Eläinten stressittömyys, jalostus ja rokotukset. Kaikista tärkeintä on ehdottomasti eläinten stressittömyys. Hänen mielestään stressaava eläin sairastuu heti, koska tuotosrasitus on niin kova. Parhaimmat mammat tykittävät herumahuipussaan kuitenkin 90 kiloa maitoa per päivä. Miten taata lehmille stressittömät olosuhteet?

 Tilaa. Ilmaa. Valoa. Rehua. Vettä. Mukavat makuuparret.

Ensimmäinen sääntö stressittömyyteen oli: riittävästi ruokintapöytätilaa eli kaksirivinen navetta. Syödyt kuiva-ainekilot ovat suoraan verrannollisia tuotetun maidon määrään.  ”Minulla ei ole varaa siihen, että yksikin lehmistä jättäisi syömättä maittavaa, hyvälaatuista rehua silloin kun se hänelle sopii. Ja yleensä se sopii silloin kun kaikki muutkin ovat syömässä”. Rehua oli aina pöydällä ja ape jaettiin kahdesti päivässä. Teki mieli käydä halaamassa tätä isäntää.

Toinen sääntö stressittömyyteen oli: ei ylitäyttöä. Karkuun pääsee aina ja muutama ylimääräinen parsi oli aina valittavana. ”Jos lehmä on arka, eikä se uskalla mennä makaamaan jonkun tietyn lehmän viereen, tai joku aina ajaa sen ylös vaatien paikkaa itselleen, se ei tuota minulle mitään”. Teki mieli mennä halaamaan uudestaan.

 Poikivien osasto.

Kolmas pääpointti stressittömyyteen oli asia, jota en ole koskaan ajatellut itsekään. Idea oli loistava, mutta vaatinee suunnittelua jo rakennusvaiheessa. Isäntä oli nimittäin päättänyt, että lehmien parsiosastossa tai lypsyasemalla ei tehdä mitään toimenpiteitä lehmille. Lypsyasemalla vain lypsetään. Lehmähallissa vain syödään, juodaan ja maataan. Kaikki toimenpiteet tehtiin niille varatuilla alueilla: tuubit laitettiin käsittelyhäkissä ja eläinlääkärin tekemät tiineystarkastukset navetan ulkopuolelle järjestetyssä kujassa. Lehmistä huomasi tämän selvästi. Kun bussilastillinen suhisevia ja puhuvia ihmisiä pölähti navettaan, ehkä kaksi mammaa vaivautui edes katsomaan. Kukaan ei noussut ylös. Kukaan ei lähtenyt karkuun. Ne tiesi ettei kukaan kumminkaan tee heille mitään, joten mitä turhia hötkyilemään. Jatkoivat märehtimistä ja makaamista – eli maidon tuottamista.

 Mitä tehdä kun vieraita ihmisiä tulee navettaan? Maata ja märehtiä.

Stressittömyyden lisäksi isännän toinen selkeä pääpointti oli jalostus. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että vastustuskyky periytyy ja jalosti voimakkaasti terveimpiä lehmiään. Hän käytti myös sonneja, joiden on todettu periyttävän hyvää vastustuskykyä. Vastustuskyvyn lisäksi jalostuksella hän pyrki mahdollisimman tasakokoiseen ja tasalaatuiseen karjaan: tällöin lehmät ovat samankokoisia ja samanlaisia myös rehunkäyttökyvyltään. Tällöin ruokinnan ja parsien mitoitukset voidaan optimoida. Kuntoluokat pysyvät hanskassa ja eläimet pysyvät puhtaina, eikä ihovaurioita ole. Kysyin häneltä ottaisiko hän samaan laumaan jotakin toista rotua. Hän piti ideaa aivan utopistisena. Usean rodun pitämistä samassa navetassa kummeksui myös pelkkiä Jersey-lehmiä lypsävä maitotilayrittäjä. Hän sanoi valinneensa rotunsa pitoisuuksien ja pienen koon perusteella. Hänellä on vanhat mitoitukset navetassaan ja sanoi ettei Holsteinia voinut edes ajatella. Eivät kestäisi päivääkään, kun eivät mahdu minnekään. Hänellä on myös superhienot utareterveystulokset – hän sanoi ettei juhli keskituotoksella (10 400 kg), mutta rasvat olivat 5.5 ja valkuaiset samassa suhteessa, solut 140 000. Hän oli brändännyt tilansa laatumaidon tuottajana – palkka siitä 0.8 euroa per litra.

 Viikon ikään saakka vasikat olivat näin (jokaisella vierailemallani tilalla), kunnes siirto automaatille tai muuhun tuttijuottoon ryhmäkarsinoihin. Tämä oli omaan silmään ikävän näköistä – eikä alle puolivuotiaita nautoja saakaan Suomessa pitää kytkettyinä. Juottorutiini oli tuttiämpäristä kahdesti päivässä niin paljon kuin juovat. Automaatilla jatkossa myös vapaa juotto.

Kolmas, suomalaisille vieraampi asia, ovat rokotukset. Tällä vierailutilalla käytettiin kaikkea mahdollista: paitsi rokotettiin S. aureusta ja E. colia vastaan, myös annettiin vastustuskykyä parantavaa sytokiinirokotetta. Lehmän valkosolujen määrä ja toimintakyky putoaa poikimisen aikaan, kuten tiedämme. Siksi lehmä niin helposti sairastuu juuri tässä vaiheessa ja siksi umpikausi ja vastapoikineen lehmän olot ovat niin supertärkeitä. Tämän rokotteen tehon sanotaan perustuvan elimistön puolustussolujen aktivoimiseen ja niiden määrän nostoon poikimisen aikaan. Kävin juttelemassa myös rokotteen myyjän kanssa, mutta Suomessa tätä ei ole saatavilla. Isäntä oli myös vannoutunut vahatulppien ja umpituubien käyttäjä. Hän oli harkinnut siirtymistä valikoivaan umpituubien käyttöön, mutta ei ollut vielä uskaltanut. Hän ei kyllä nykytilassa ollut lainkaan varma, onko niistä hyötyä. Uskoi enemmän vahatulppien voimaan estämään uusia tulehduksia. Taas teki mieli halata 😀

 Isäntä itse.

Isäntä ei ehkä sitä itse enää huomannut sanoa tai teroittaa, mutta kuten kuvista näkyy: ilmaa, valoa, puhdasta, mukavat makuupaikat, stressitöntä, vettä ja rehua. Perusasioita, joilla on varmasti merkitystä utareterveyden ylläpidossa ja eläinten terveydessä. Kaikki oli kunnossa ja niin rutiiniomaisesti tehtyä, ettei hän edes maininnut niitä.

 Lypsyasema. Kuusi vuotta vanha. Käytössä kahdesti päivässä x 150 lehmää.

No miten Suomessa? Meillä keskimäärin utareterveystilastot, antibioottien käyttöpolitiikka sekä keskimääräiset soluluvut ovat maailman huippuja! Kuulin monelta tuottajalta matkalla kuinka he olivat juhlineet, kun tankin keskisolut olivat pudonneet 489 000 à 268 000. Tämä on toki hieno saavutus, mutta suomalaista kylmäsi. Minulla on ollut ilo tehdä töitä aivan superhyvien asiakkaiden kanssa täällä Suomessa! Hoitojen määrät eräällä tilalla pudonneet utareterveyskurssin neuvoilla yhdessä vuodessa kymmenistä tapauksista nollaan. Keskituotokset nousseet parissa vuodessa lähes 2 000 kg. Päivämaitoennätykset eräällä tilalla 47kg. Aivan uskomattomia yrittäjiä! Meillä olisi paljon opetettavaa meren toisella puolella – terveydenhuollon osaajia ja huipputiloja löytyy Suomestakin! Mutta mitä meillä on opittavaa sieltä? Minusta meidän tavoite voisi olla se kestävä lehmä. Vähemmän hiehoja, enemmän poikimisia. Olosuhteet, ruokinta ja systeemit niin että se Holskukin poikii viisi kertaa. Lisää kannattavuutta. Miten sen saavuttaisi? Joka tilalla panostukset tietysti omiin rajoittaviin tekijöihin. Ne pitää vain löytää!

Omasta mielestäni suurimmat erot niiden tilojen, joissa vierailin ja Suomalaisten tilojen välillä TOP 3:

  1. Ilmastointi (meinasin jäätyä joka navetassa vaikka ulkona oli 21 astetta lämmintä, niin kovalla kaikki puhaltimet ja joka paikassa verhot maahan asti auki). Ilmastoinnin merkitystä ei voi liikaa korostaa: jos ilma on kuivaa ja viileää ja se liikkuu, käytävät ja parsien pinnat pysyvät automaattisesti kuivempina ja lehmät pystyvät makaamaan enemmän kuin lämpö haihtuu tehokkaammin niiden iholta. Eli saada aikaan olosuhteet, joissa bakteerit eivät viihdy mutta lehmät viihtyvät. Ilmasto heillä on sama kun meillä, mutta kaikki navetat hurjasti paljon kevytrakenteisempia.
  2. Lypsyryhmän tasalaatuisuus eli vain yksi rotu.
  3. Syväkuivikkeet tai hiekka. Kahdella vierailutiloista oli ollut ennen matot, eivätkä ikinä enää kuulemma laittaisi takaisin. Teen kuivikkeista ja niiden vaikutuksesta utareterveyteen vielä oman kirjallisuuskatsauksen kesän aikana ja se julkaistaan myös Blogissa kaikille luettavaksi.

Mutta yksi asia oli varma: ei suomalainen tuottaja häviä kanadalaiselle – puolin ja toisin on opittavaa ja annettavaa!

Ootte super!

Heidi.

P.S. Kävin onnittelemassa isäntää huikeista tuloksista ja kiitin hienoista ideoista käynnin päätteeksi. En uskaltanut halata, kättelin vain 😀